Pietarin reissu: Reskosta Nevskiy Winner 2018 & RKF-valio!

NEVSKIY WINNER 2018 Wanhan Purolan Wallstreet
© Heidi Nissinen

Matkamme Pietariin alkoi aikaisin torstaiaamuna. Juna Oulusta Siilinjärvelle starttasi seitsemän maissa ja me hypättiin kyytiin. Siilinjärvellä jäimme kyydistä ja hyppäsimme reissukaverin kyytiin. Ajelimme Joensuuhun morottamaan kasvattajaa ja matka jatkui vain parin pysähdyksen taktiikalla rajalle. Tällä kertaa pisteet meno- ja paluumatkalla Venäjän tullille hommien sujuvuudesta ja jonojen nopeasta purkamisesta. Suomen tullissa saatiin jonotella muutamakin tunti tullessamme takaisin.

Olimme perillä hotellilla illalla kymmenen maissa. (Venäjällä kello on tunnin edellä.) Äkkiä puhelin wifiin ja ilmoittamaan läheisimmille ihmisille, että hengissä ollaan Pietarissa ja hyvin menee! Kyllä siinä matkan varrella Pietarin horisonttia katsellessa monttu aukes tällaisella pikkukylältä lähtöisin olevalla ihmisellä..

Perjantai meillä oli pyhitetty Katariinan palatsin ihmettelylle, levolle, ja koiran trimmaamiselle. Pesin Reskon torstaiaamuna ennen reissuun lähtöä ja koira meni lopulta kehään ilman uutta pesua tai föönausta. Luomuna voittoon, siis!

Lauantaina suunnattiin kansainväliseen ”Nevskiy Winner” koiranäyttelyyn Expoforumille. Paikka oli VALTAVA. Siis VALTAVA. Ja valtavan hieno. Jäi messari toiseksi äkkiä.. Kehäkin oli varmaan viis kertaa suurempi, kuin esim. Harstadissa ikinä. Ja matot niin, että kun koiraa liikutti niin koko matkan sai juoksuttaa matolla, eikä tarvinnut liukastella. Pisteet siitä!

Tuomarina meillä oli italialainen Alberto Cuccillato. Tältä herrasmieheltä ei hymyä irronnut ja meinasi siinä omakin hymy hyytyä, kun koitin miettiä, että mitähän miehellä mielessä pyörii.. Ensimmäinen ja ainoa kysymyksensä oli, että kuinka vanha koira on. Kerrottuani, että 5-vuotias, sanoi hän hämmästyneeseen sävyyn että ”5 YEARS??” – ja tässä kohti mulla juoksi taas mielikuvitus ihan omia polkujaan ja aattelin, että eiköhän meidät naureta kehästä ulos jollain verukkeella. Mulle ei koskaan selvinnut, että mikä siinä iässä häntä hämmästytti, mutta aika pian valkeni se, että tuomari kovasti Reskosta tykkäs. Kävipä hakemassa pöydältään kännykänkin kesken kaiken ja otti Reskosta kuvia. Arvostelu oli lyhyt ja ytimekäs: ”Excellent type, correct body, excellent t.l., lisää epäselviä lyhennyksiä, correct coat, moves well.” Tästä hyvästä Reskolle ERI SA AVK1 PU1 ROP SERT RKF-SERT CACIB NEVSKIY WINNER 2018 & RKF-valio! Jalat hyytelönä kompuroin pois kehästä hymy kasvoillani. Reskon kehäkäytös oli maton nuuskuttelua lukuunottamatta tosi hienoa ja se käyttäytyi todella aikuismaisesti ja maltillisesti kun tuomari sitä tutki ja malttoi seisoa. Kehän reunalla pyöri yksi käppänänarttu torttu tuhannen turvoksissa, joten annan ne nuuskuttelutkin viisvuotiaalleni anteeksi. On sillä nykyään kuitenkin ihan erilailla järki päässä kuin nuorempana. Ei hävetä reissata maailmalla tällaisen tyypin kans. Ryhmiin ei jääty, koska haluttiin näyttelypäivä nopeasti pakettiin ja kojujen kautta hotellille pötköttämään.

Sunnuntaina kierreltiin reissukaverin kanssa Pietarin keskustaa. Kuljettiin metrolla ja bussilla ja selvittiin kaikesta oikein kunniakkaasti! Hitsi kun tuolla Venäjällä lukee kaikki vaan kyrillisillä kirjaimilla, eikä mulla ole paljoakaan muistissa lukion kahdesta venäjän kielen kurssista. Mutta kun muutaman jutunkin muistaa, niin kaikesta selviää kyllä. Ja aina voi ja kannattaa kysyä neuvoa, jos ei jotakin ymmärrä. Ainakin nuorempi väestö Pietarissa puhui ihan hyvää englantia, vaikka vanhemmat henkilöt eivät juuri englantia puhukaan. Bussissa kommunikoitiin yhden paikallisen kanssa ihan hänen iPhonen kautta Google translatella. 😀

Kaiken kaikkiaan tästä reissusta jäi käteen hirveä Pietarikuume. Näin paljon, mutta niiiiin paljon enemmän jäi näkemättä. Tuonne täytyy kyllä päästä palaamaan hellun kans ja ihan ilman koiraa. Upea kaupunki. Venäjällä kaikki upea on niin käsittämättömän upeaa, ettei mikään kuva tai video anna oikeutta. Ja toisaalta surkeus on sellaista surkeutta, ettei tällainen hyvinvointivaltiossa elävä ihminen osaa edes kuvitella.. Mutta matkailu tosissaan avartaa ja näin ne ennakkoluulot hälvenee!

Kuvassa oikealla Reskon kasvattajalta yllätyslahjaksi saatu taideteos, joka on Martina Kaprálkován käsialaa. Sama kuva on painettu myös vuoden 2019 Schnauzer Calendariin. www.dalaj.cz | Kiitos Martina! ❤

Viipurissa leivottiin uusi Venäjän muotovalio!

fbimg_0031

Olihan vaan jännä juhannus! Mentiin torstaina bussilla Joensuuhun, jossa ystäväni meitä odotti. Hän nappasi meidät bussiasemalta kyytiin ja käytiin klinikalla hoitamassa Reskon ja reissuseuralaisen Fia-snautserin passiasiat kuntoon. Seuraavan yön nukuin Reskon kanssa vierashuoneessa ja aamulla kello soi kuudelta. Kymmenen aikaan lähdimme ajelemaan Joensuusta Lappeenrantaan ja menimme Nuijamaan kohdalta rajan yli. Olin aivan jännityksestä sekaisin, koska rajan ylitykseen tarvitaan itärajalla aika paljon enemmän kuin minulle tutulla länsirajalla Ruotsiin mennessä! Onneksi olin liikkeellä sellaisten ihmisten kanssa, jotka tiesivät mitä missäkin pitää tehdä ja sanoa. Passia ja viisumia siinä esiteltiin kyllä moneen kertaan, migraatiokortin olin onnistunut täyttämään oikein ja tehtäväkseni jäikin vain sen toisen puoliskon tallessa pitäminen. Jos sen olisin reissussa hukannut, olisi Suomeen palaaminen ilmeisesti hankaloitunut melkoisesti..

Yövyimme Viipurissa Lepakko-hotellissa ja illalla kiertelimme kaupungilla koirien kanssa kävellen ristiin rastiin. Kaupunki oli melkoisessa rempassa, julkisivuja pistettiin ihan urakalla kuntoon. Kaikki mikä oli hienoa, oli todella hienoa ja upeaa. Ja mikä oli kamalan ränsistynyttä, oli siis toooodella ränsistynyttä. Hirveä sääli, että eivät ole pitäneet kaikkia niitä upeita vanhoja rakennuksia (jotka on varmaan rakennettu jo silloin Suomen aikaan) kunnossa. Viipuri kuitenkin kaiken kaikkiaan oli todella kiva kaupunki ja varmaan pehmeä lasku Venäjälle. Hotelli oli todella siisti ja ovesta pääsi melkein suoraan puistoon koiria kävelyttämään.

Olimme siis ilmoittautuneet kahteen näyttelyyn, molemmat pidettiin samalla ruohokentällä/stadionilla. Päivän mittaan kävi selväksi, että molemmat kehät ovat myöhässä toista tuntia.. Ja kuinka ollakaan, meidän kehät menivät lopulta just eikä melkein päällekkäin! Siinä ei kuulkaa kauheasti kerkeä hermoilla koiran kehäkäytöstä tai -menestystä, kun juokset alueella eestaas koiran kanssa ja koitat keksiä että minne pitäisi juosta ensin.

Pääasia kuitenkin, että pääsimme lopulta kehään. Ensimmäisestä näyttelystä Reskolle ERI SA VAK1 PU1 VSP SERT & RKF-sert, roppi meni meidän ”oman porukan” 10kk ikäiselle junnunartulle Fialle – Resko sai vähän moitteita niukoista kulmauksista, suorasta olkavarresta(?) ja liikkeistä. Arvostelu on kirjoitettu sellaisella siansaksalla, että siitä ei ota erkkikään selvää. Mutta tämän verran ymmärsin tuomarin selityksistä kehässä, elekieli on nimittäin Venäjällä aika pätevä kieli!

Toiseen kehään menimme suoraan edellisestä (juosten). Hollantilaisella tuomarilla Resko ERI SA VAK1 PU1 ROP SERT & RKF-serti ja VSP meni meidän Fialle! Tuomari kehui Reskon luonnetta, liikettä, karkeaa karvaa, tasapainoisia kulmauksia, kaunista ilmettä jne.. Näinpä ollen Reskolla on tämän juhannusreissun jäljiltä kaksi kolmesta kiinnityksestä RKFV-titteliin ja siitä tuli RU MVA! Olo oli varsin epäuskoinen, kun ensimmäisestä kehäkäynnistä saimme kuulemma jo sen sertin, mutta kun en itse ymmärtänyt en sanaakaan siitä kun venäjäksi selkkasivat.. 😀

Reissu oli ihan huippu. Seura oli parasta mahdollista, menestys parempaa kuin toivoa uskallettiin ja ruoka oli halpaa. Lähtisin toistekin, hirveästä jännittämisestä ja entisistä epäluuloistani huolimatta. Kotimatkalla nähtiin parin hirven lisäksi KARHU – enpä olekaan sellaista koskaan ennen nähnyt muualla kuin eläintarhassa joskus pienenä. Oli aika pysäyttävä kokemus.