Reskon rauhasen kuulumiset

Käytiin tänään vaikeuksien kautta hankitun Tardakin piikityksessä! Olin varannut Reskolle ajan Ell Kamuun, sinne missä yleensä asioimme, mutta kolme varttia ennen varattua aikaamme sieltä soitettiin minulle maanantaiaamuna, ja kerrottiin ettei heillä ole Tardakia Reskon kokoiselle koiralle.

Soitin kuudelle eläinlääkäriasemalle, ennen kuin nappasi. (Tardakin saamisessa on ilmeisen paljon ongelmia tällä hetkellä.) OuluVetillä oli onneksi lääkettä ja se varattiin Reskon nimellä meille! Käytiin tänään sitten siellä ja uusi eläinlääkäri tutki Reskon ja samalla viemäni pissanäytteen. Eturauhanen on edelleen isohko, mutta pissanäyte oli priimaa. Koska koira ei ole oireillut, pistettiin vaan tehoste ja todettiin ettei paljoa muuta voi tehdä, kuin toivoa parasta. Niin siis teemme. Ja pidämme Reskon kaukana juoksuilevista nartuista.

Aika näyttää, kuinka meidän käy.

Ei meidänlaista tarinaa kukaan muu osaa kirjoittaa ja se kaiken ottaa, paljon antaa

Keskiviikko 6.2. Ollaan Reskon kanssa ihanalla, aurinkoisella, kahdenkeskisellä päivälenkillä. Resko ravailee edessäni vapaana, koukkuhäntä tyytyväisenä puolelta toiselle heilahdellen. Nostaa nohevana jalkaa tien vasemmalla puolella olevaan lumipenkkaan, ja jättää jälkeensä jäätävän verisen pissan. Katson tuota näkyä pari sekuntia itseäni keräillen, otan kännykällä siitä kuvan, otan koiran hihnaan, ja suuntaan sen kanssa takaisin kotiin. Mielessäni toistelen, että eturauhasvaivat ovat uroksilla hirmuisen yleisiä ja pissasihan edesmennyt Amor-pappakin joskus vähän verta struviittikiteiden ja tulehduksen vuoksi. Kotona laitan heti kuvan ja viestiä Reskon kasvattajalle, joka on eläinlääkäri. Sen jälkeen otan ja varaan ensimmäisen vapaan ajan eläinlääkäriasema Kamuun (joka on onneksi jo parin tunnin päästä). Katson Reskoa, joka on aivan oma itsensä. Elleivät silmäni olisi osuneet siihen verivirtsaan, en tietäisi mistään mitään. Olo on ensin vähän turta, ja sen jälkeen alkaa panikointi. No jos ihan vähän vaan googletan, hyvähän se on valmistautua… Pernakasvain, kasvain rakossa, paljonkohan meillä on elinaikaa? Ei hemmetti… Viisivuotias päällepäin upeassa kunnossa oleva elämäni snautseri. Sielunkumppanini. Minun ylpeyteni. En kestä.

Metsästin Reskolta virtsanäytteen, jonka vein lääkäriin mennessäni. Pissa oli onneksi nyt keltaista, eikä punaista. Koiran tutki ihana naislääkäri, jota emme olleet ennen tavanneet. Resko ryysäsi vauhdilla lääkäriasemalle ja toimenpidehuoneeseen. Häntä heiluen, toisille koirille vähän pullistellen, silmät onnesta muljuen ja alahampaat ja kumihuuli näkyen. Minun rakas pöljäni. Rekku otti kaikki tutkimukset hienosti, edes sormi pyllyssä ei saanut sitä sanomaan mitään. Lääkäri tunnusteli eturauhasen ja totesi sen olevan hieman suuri, kuumetta ei ollut eikä koira ollut kipeän oloinen. Kaikki muuten ok. Kasvattajan vinkistä pyysin, että samalla vaivalla myös eturauhanen ja rakko ultrataan – kasvattaja lupasi, että jos sieltä jotain löytyy niin hän leikkaa kun ajetaan vaan Joensuuhun. Jännitti ihan pirusti, vaikka parempihan se on tietää kuin olla tietämättä. Olin jo kotona kerennyt vajaan kahden tunnin ajan tuijotella Reskoa silmiin ja miettiä, että kuolevainen se sekin on. Mutta sitä en kestä, jos se nyt kuolee kesken kaiken. Ja miksei se ole antanut mitään ennakkovaroitusta?

Eturauhasessa näkyi muutama pieni harmittomaksi luokiteltava rakkula/kysta ja rauhasen halkaisija oli n. 4cm, eli laajentunut on. Pissassa näkyi puna- ja valkosoluja. Pistettiin Tardak-piikki niskaan ensiavuksi ja jätettiin pissa viljeltäväksi, jotta nähdään tarvitaanko ab-kuuria. Lääkäri ja hoitaja molemmat kehuivat Reskoa, kuinka hienosti se käyttäytyy. ”Tämä taitaa ottaa kaiken vastaan, kyllä näkee että on käsitelty ja tottunut kaikkeen.” Kun kellautin Reskon siihen punaiselle patjalle ultrausta varten, se sinnikko jännitti itsensä aivan jänkkiin. Hoitaja sanoi, että tämä koira on kyllä yhtä lihasta. Ja minun silmääni ja käteeni kun Resko on kuivahtanut viime syksyn huippukunnosta, kun on alkuvuosi liikuttu niin huonosti ja vähän pakkasten takia..

Kun Kamusta soitettiin minulle tänään, kuulin ettei pissassa kasvanut mitään vielä kahdenkaan päivän jälkeen, joten ei ab-kuuria meille. Eläinlääkäri oli siellä pohtinut, että kun koira on aivan oma touhukas ja iloinen itsensä, ei vaikuta kipeältä, verivirtsaisuus tuli niin rajuna ”out of nowhere”, voisi veri olla peräisin tällaisesta eturauhasen sisällä majailleesta pikkurakkulasta/kystasta. Juteltiin myös siitä, että kuulemma suurella osalla tämän ikäisistä ja varsinkin vanhemmista uroskoirista on jonkin asteista eturauhasen laajentumaa/liikakasvua. Joitakin koiria se vaivaa ja silloin se vaatii hoitoa, mutta joissakin tapauksissa se ei aiheuta oireita. Nyt pitää vaan silmä tarkkana seurata Reskoa, että huomaan jos koiran käytökseen tulee mitään muutoksia jotka voisivat kieliä tästä eturauhasesta.. Viikolla 10 menemme ottamaan toisen Tardak-pistoksen ja jätämme pissanäytteen, jos ei tule syytä mennä aiemmin mennä lääkäriin.

Nyt pidetään siis sormet ja anturat pystyssä, ettei Resko tule kipeäksi. Rukoillaan ihmettä. Harmittaa, kun mietin miten todennäköisyydet eivät ole nyt puolellamme. Tosi harva koira tokenee tällaisesta vaan parilla Tardak-pistoksella, vaan hyvin useasti tilanne eskaloituu kastraatioksi. Ja siis sanomattakinhan on selvää, että jos Reskon terveydentila vaatii kastraatiota, niin kastraatio it is. Oli jo kasvattajan kanssa puhetta siitä, että jos tämä näyttää menevän kastraatioksi, niin pitää ottaa pikkuRekkuja pakkaseen. Koitan pysyä positiivisena. Faktahan on se, että kohdalle olisi voinut sattua jotakin niin paljon pahempaakin. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos ultrassa olisi näkynyt jotakin epämääräistä.

Näissä hetkissä sitä muistaa, että millään maailman titteleillä tai muilla ei ole lopulta mitään väliä. Kunhan saan pidettyä koirani terveinä ja tyytyväisinä mukana elämässäni ja nähdä kuinka ne harmaantuvat ja vanhentuvat ja muuttuvat papparaisiksi. Vaikka kastraatio tarkoittaisikin näyttelyuran loppua, se olisi pieni hinta siitä että Resko saisi elää hyvälaatuista elämää niin kauan kuin luoja suo. Koirani kustannuksella en ala leikkimään. Mikäli koira pysyy tässä kunnossa, kokeillaan ensin nämä hormonipiikit (28vrk) ja tarvittaessa voidaan koittaa tablettimuotoinen Ypozane (6kk). On olemassa myös implantti-vaihtoehto, mutta siitä tulee heti kerralla jo kahden vuoden karenssi. En tiedä paljonko lääkkeitä olen valmis pumppaamaan koiraani, ainakin pitäisi ottaa selvää mitä huonoa näistä voi seurata. Kastroidun koiran kanssahan voi kisata vielä vaikka tokossa ja pk-lajeissa, jos siltä tuntuu…

Vuoden 2019 ensimmäinen

Tapana on ollut kasata kuluneen vuoden saavutukset, toiveet, tavoitteet – ja kasata samanlainen lista tulevalle vuodelle. Pysytään perinteissä ja tehdään näin tänäkin vuonna.

Vuodelle 2018 olin tehnyt tällaiset listat:

RESKO 2018
Terveys! Koira pysyi terveenä yhtä melkeinkorvatulehdusta lukuunottamatta
Rallytokosta RTK2. Se tuli!
Tokosta tulos alo-luokasta. Matte jänisti, eikä kisoihin asti päästy.
Näyttelyistä viimeinen cacib → C.I.B. Koirasta tuli C.I.B ja paljon muuta
Agilityn alkeet ja senkin kevyt harrastelu. R kävi pari kertaa radalla, mutta en rohkene sen kanssa tässä lajissa revitellä, joten hyvin pieneen hömpöttelyyn se saa jäädäkin. En raski kokeilla katkeaako jalka vai niskat vai poksuuko nivelsiteet..
Jos pikkuRekkuja nyt oli tullakseen, toivottavasti niistä kasvaa yhtä ihania ja kotonaan rakastettuja perheenjäseniä kuin originaali Rekkukin on! 12 pikkuRekkua syntyi, 10 niistä elää tänä päivänä onnellisen kuuloista elämää. Muutamaa pentua seuraan tiiviisti somen kautta, mikä on tosi mukavaa. Kahta pentua olen tavannut. Valloittavia ja rakastettuja otuksia.
Mikäli täällä järjestetään AD-koe, voisi sielläkin käydä.Tämäpä me tehtiin, vaikka tuomarikin snautseria epäili!
Treeniä BH-kokeeseen! Jonkin verran treenailtiin, mutta lähinnä tokojuttuja. Reskon ritolat rt:n ulkokisoissa saivat minut varpailleni..

KASKO 2018
Terveys! Koira pysyi terveenä koko vuoden ja tutkittiinkin priimaksi.
Rallytokosta tulos alokasluokasta (pitäisi vaan saada seuraaminen kasaan). Ei saatu aikaseksi, peiliin katsomisen paikka!
Näyttelyistä viimeinen cacib → C.I.B. Koirasta tuli C.I.B ja EE MVA. Norjan reissulta saatiin taas varat, mikä ei huono sekään.
Terveystutkimukset (silmät, polvet, lonkat, kyynärät, selkä?). Ranka kuvattu ja siltä osin tutkitusti priimaa koko kääpiö!
Agilityn harrastelua (leikin ajatuksella kisoihin asti pääsemisestä) Koko syksy ja talvi kuljettu ohjatuissa treeneissä ja ajatus epiksistä ei ole enää yhtään kaukainen. Koira tykkää, toimii ja oppii koko ajan. Ja käytiin mittaustilaisuudessa jossa koira mitattiin miniksi. 🙂

Vuodelle 2019 kasasin tällaiset uudet listat:

RESKO 2019
▪ Terveys, terveys, terveys.. tämä taas tärkeimpänä.
▪ Oikealla seuraaminen kasaan ja kisakuntoon, josko jossakin vaiheessa startattaisiin rally-tokon voittajaluokassa.
▪ Pari kehäkäyntiä. Kiva ois jos FinnSg-tuomari löydettäis ja se tykkäis Rekusta SA:n verran ja jos jotain muuta niin Latvia, Liettua tai Tanska.
▪ Tokoepikset, ehkä virallisetkin. Tulos alo-luokasta?

KASKO 2019
▪ Terveys!
▪ Jos koira vielä näyttää siltä, niin ehkä tuota kehtais vaikka Norjassa käydä näyttämässä. Jos siellä hullu tuuri kävisi, niin koirasta tulisi POHJ MVA & NO MVA. Mutta tästä juuri juttelin parinkin kaverin kanssa, että kun vuosi 2018 oli niin mieletön niin jotenkin en enää osaa edes haaveilla kummemmista menestymisistä varsinkaan pikkuKakkiksen kohdalla. Se on jo ylittänyt kaikki kuvitelmani ja toiveeni missikisoissa, ottaen huomioon että kyseessä on Pieni Uros, jolta puuttuu vaikutuksen tekevät kinttukarvatkin. Ja nämä pohj mva -säännötkin muuttuu. Pyh.
▪ Agiepiksiin! Ehottomasti!
▪ No laitetaas vielä se rally-tokokin. Kisauran starttaus. Se seuraaminen.

Ei siis kummempia tavoitteita tälle vuodelle. Kunhan koirat pysyisivät terveinä ja saatais elellä tätä meidän kivaa arkea. Jos tilaisuuksia avautuu, niin kyllä me varmaan ulkomailla käydään näyttelemässä – mutta kumpikin koirista on jo kerännyt enemmän missititteleitä kuin olisin ikinä voinut edes kuvitella, joten mitään hullua hinkua ei ole. En ole edes merkannut yksiäkään näyttelyitä kalenteriin tälle vuodelle, aika hurjaa.

Vuosi 2018 jää mieleen yhtenä parhaista. Kenties parhaana, oikeastaan. Kaikki ne hauskat reissut kavereiden kanssa, koirien kanssa harrastaminen ja onnistumiset eri lajeissa, onnellisuus omassa arjessa, oman asunnon osto syksyllä.. Ei huono. Toivottavasti tuleva vuosi kohtelee meitä yhtä hyvin.

Resko ilmassa 31.12.2018