Pietarin reissu: Reskosta Nevskiy Winner 2018 & RKF-valio!

NEVSKIY WINNER 2018 Wanhan Purolan Wallstreet
© Heidi Nissinen

Matkamme Pietariin alkoi aikaisin torstaiaamuna. Juna Oulusta Siilinjärvelle starttasi seitsemän maissa ja me hypättiin kyytiin. Siilinjärvellä jäimme kyydistä ja hyppäsimme reissukaverin kyytiin. Ajelimme Joensuuhun morottamaan kasvattajaa ja matka jatkui vain parin pysähdyksen taktiikalla rajalle. Tällä kertaa pisteet meno- ja paluumatkalla Venäjän tullille hommien sujuvuudesta ja jonojen nopeasta purkamisesta. Suomen tullissa saatiin jonotella muutamakin tunti tullessamme takaisin.

Olimme perillä hotellilla illalla kymmenen maissa. (Venäjällä kello on tunnin edellä.) Äkkiä puhelin wifiin ja ilmoittamaan läheisimmille ihmisille, että hengissä ollaan Pietarissa ja hyvin menee! Kyllä siinä matkan varrella Pietarin horisonttia katsellessa monttu aukes tällaisella pikkukylältä lähtöisin olevalla ihmisellä..

Perjantai meillä oli pyhitetty Katariinan palatsin ihmettelylle, levolle, ja koiran trimmaamiselle. Pesin Reskon torstaiaamuna ennen reissuun lähtöä ja koira meni lopulta kehään ilman uutta pesua tai föönausta. Luomuna voittoon, siis!

Lauantaina suunnattiin kansainväliseen ”Nevskiy Winner” koiranäyttelyyn Expoforumille. Paikka oli VALTAVA. Siis VALTAVA. Ja valtavan hieno. Jäi messari toiseksi äkkiä.. Kehäkin oli varmaan viis kertaa suurempi, kuin esim. Harstadissa ikinä. Ja matot niin, että kun koiraa liikutti niin koko matkan sai juoksuttaa matolla, eikä tarvinnut liukastella. Pisteet siitä!

Tuomarina meillä oli italialainen Alberto Cuccillato. Tältä herrasmieheltä ei hymyä irronnut ja meinasi siinä omakin hymy hyytyä, kun koitin miettiä, että mitähän miehellä mielessä pyörii.. Ensimmäinen ja ainoa kysymyksensä oli, että kuinka vanha koira on. Kerrottuani, että 5-vuotias, sanoi hän hämmästyneeseen sävyyn että ”5 YEARS??” – ja tässä kohti mulla juoksi taas mielikuvitus ihan omia polkujaan ja aattelin, että eiköhän meidät naureta kehästä ulos jollain verukkeella. Mulle ei koskaan selvinnut, että mikä siinä iässä häntä hämmästytti, mutta aika pian valkeni se, että tuomari kovasti Reskosta tykkäs. Kävipä hakemassa pöydältään kännykänkin kesken kaiken ja otti Reskosta kuvia. Arvostelu oli lyhyt ja ytimekäs: ”Excellent type, correct body, excellent t.l., lisää epäselviä lyhennyksiä, correct coat, moves well.” Tästä hyvästä Reskolle ERI SA AVK1 PU1 ROP SERT RKF-SERT CACIB NEVSKIY WINNER 2018 & RKF-valio! Jalat hyytelönä kompuroin pois kehästä hymy kasvoillani. Reskon kehäkäytös oli maton nuuskuttelua lukuunottamatta tosi hienoa ja se käyttäytyi todella aikuismaisesti ja maltillisesti kun tuomari sitä tutki ja malttoi seisoa. Kehän reunalla pyöri yksi käppänänarttu torttu tuhannen turvoksissa, joten annan ne nuuskuttelutkin viisvuotiaalleni anteeksi. On sillä nykyään kuitenkin ihan erilailla järki päässä kuin nuorempana. Ei hävetä reissata maailmalla tällaisen tyypin kans. Ryhmiin ei jääty, koska haluttiin näyttelypäivä nopeasti pakettiin ja kojujen kautta hotellille pötköttämään.

Sunnuntaina kierreltiin reissukaverin kanssa Pietarin keskustaa. Kuljettiin metrolla ja bussilla ja selvittiin kaikesta oikein kunniakkaasti! Hitsi kun tuolla Venäjällä lukee kaikki vaan kyrillisillä kirjaimilla, eikä mulla ole paljoakaan muistissa lukion kahdesta venäjän kielen kurssista. Mutta kun muutaman jutunkin muistaa, niin kaikesta selviää kyllä. Ja aina voi ja kannattaa kysyä neuvoa, jos ei jotakin ymmärrä. Ainakin nuorempi väestö Pietarissa puhui ihan hyvää englantia, vaikka vanhemmat henkilöt eivät juuri englantia puhukaan. Bussissa kommunikoitiin yhden paikallisen kanssa ihan hänen iPhonen kautta Google translatella. 😀

Kaiken kaikkiaan tästä reissusta jäi käteen hirveä Pietarikuume. Näin paljon, mutta niiiiin paljon enemmän jäi näkemättä. Tuonne täytyy kyllä päästä palaamaan hellun kans ja ihan ilman koiraa. Upea kaupunki. Venäjällä kaikki upea on niin käsittämättömän upeaa, ettei mikään kuva tai video anna oikeutta. Ja toisaalta surkeus on sellaista surkeutta, ettei tällainen hyvinvointivaltiossa elävä ihminen osaa edes kuvitella.. Mutta matkailu tosissaan avartaa ja näin ne ennakkoluulot hälvenee!

Kuvassa oikealla Reskon kasvattajalta yllätyslahjaksi saatu taideteos, joka on Martina Kaprálkován käsialaa. Sama kuva on painettu myös vuoden 2019 Schnauzer Calendariin. www.dalaj.cz | Kiitos Martina! ❤

RTK2 REKKU!

AD RTK2 C.I.B POHJ FI SE NO EE RU MVA Wanhan Purolan Wallstreet

Uskomaton tapahtui, kun uskaltauduin tänään rallykisoihin (toissapäivänä 5 vuotta täyttäneen!!) Reskon kanssa! Ihan yllättävän kovat traumat sain kai edelliskisojen tempauksesta, kun Rekku siellä otti ritolat radalta ilmavainun perässä. Olo oli NIIN epävarma, ettei mitään rotia. Resko on viimeksi treenannut rally-tokoa kesällä, kun treenattiin ryhmässä. Minä reväytin vasemman olkapääni maanantaina niin pahasti, että määrättiin tulehduskipulääkkeiden lisäksi kantoside ja fysioterapiaa. Kaikki ainekset kasassa unohtumattomaan kisapäivään siis!

Tuomarina tänään uusi tuttavuus Iiris Harju. Rata oli ihan mukava, ei houkutusta eikä mitään juosten tai hidastellen tehtäviä juttuja. Että ei muuta kuin tiukka etukeno heti lähtökyltiltä, ja äkkiä maaliin! Kyllä mietin taas aamulla, että miksi teen tämän itselleni. Vatsa ihan tuhannen sekaisin, piti kamalaa mouruääntä koko päivän, pulssi hakkas tuhatta ja sataa ja välillä piti hallilla ollessa ottaa tukeva asento läheltä maan pintaa (hallin lattiaa), etten korkealta kuukahda, jos heikotus yltyy liian kovaksi. Mietin sitäkin, että olis varmaan aika noloa jos tulis hylky ohjaajan pyörtymisen tai oksentamisen vuoksi. 😕 😐 😀

Resko taisteli tiensä lähdöstä maaliin, huolimatta kohmeisesta ja kuolemanpelkoisesta ohjaajastaan. Siitä Reskolle täys kymppi! Kun Resko radan aikana pari kertaa tiputti kontaktin, olin aivan varma, että se on menoa nyt. Tuomari neuvoi rataan tutustumisessa, että ”tällä kyltillä sitten hengitätte vaikka rauhassa ulos, ennen kuin jatkatte seuraavalle”. Huomasin radalla, että kyseiselle kyltille päästyämme minä puuskutin ja mietin mielessäni vaan että ”nyt hengitän sisään, sisään, sisään, ulos, ulos, ulos..” Taisin viimeksi kisatessa olla jotenkin vähän liian varma ja rento, kun jo parin kyltin jälkeen aloin silloin aatella, että täähän menee mukavasti, täältä tullaan RTK2! Sitten koira teki jotakin, mitä ei oo tehnyt, enkä tosissani sitä osannut ees pelätä, kun se puolivälissä rataa nosti nenän ilmaan ja lähti laukkomaan ulos radalta huudoistani huolimatta. No ei ainakaan ollut pelkoa siitä, että olisin tänään heittäytynyt aivan vallan rennoksi ja autuaaksi. 😀 

Lopullinen tulos AVOHYV 76/100p –› RTK2!

Kaks kymppiä lähti ylimääräisistä istumisista, ilman niitä oltais saatu aika hurjat pisteet (96), mutta niin on tiukassa tuo seuraamisen pysähtymisestä johtuva istuminen snautserin selkärangassa, että ei mahda mitään. Onneksi pisteillä ei sinänsä tässä lajissa oo mitään väliä, kunhan saa 70p joka oikeuttaa hyväksyttyyn tulokseen. Ja kolmen hyväksytyn myötä tulee luokkanousu.


Video tältä päivältä.

Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi. – Muumipappa

blogiinkukukulu kopioNiin paljon kerrottavaa, niin vähän aikaa! Käytiin tuossa jotakuinkin kuukausi sitten Rekusterin kanssa rally-tokokisoissa. Ne meni aivan upeasti siihen saakka, että Resko otti ilmavainun ja häippäs radalta kesken suorituksen. Hetken kiukutti ihan luvattoman paljon, otti päähän, hävetti, sitten alkoi jo naurattaa. Katsottiin videolta kuinka snautseri ”lipeää käsistäni” ja minä karjun perään naama punasena. Ei auttanut karjuminen eikä mikään, näin vain horisonttiin kaikkoavan snautserin peräpeilin.. Kyseessä oli siis meidän ensimmäiset ja ehkä hetkeen viimeisetkin ulkokisat. Oli tosi tuulinen ja kylmä sää, eikä Resko ollut ainoa kisaaja jonka nenään tuuli toi hyviä hajuja. Aika epäselväksi jäi, että mikä haju se sitten oli, mutta pääasia lienee ettei tässä käynyt kellekään kuinkaan ja ladattuani videon facebookkiin, se nauratti monia muitakin kuin vain minua ja poikaystävääni. ”Lajin helppous viehättää..” Leuka rintaan ja kohti uusia seikkailuja, johan tässä on keretty seuraavat kisat katsoa kalenteriin. Ihan harmittavan vähän on nyt ollut kisoja täällä päin, mutta jospa asiaan tulisi muutos kevään myötä. Yhden hyväksytyn tuloksen päässä ollaan nimittäin voittajaluokasta ja RTK2-koularista. Ja nyt kun vuosi 2019 tuo tullessaan vielä snautseriystävällisemmät säännöt rt-kisoihin (mm. käytösruutu poistuu) niin kyllähän me vielä koitetaan lajissa edetä!

Asiasta kolmanteen, käytiin Rekun kanssa perjantaina 12.10. suorittamassa Oulun SPL:n järjestämä AD-koe Virpiniemessä. Kokeessa siis koira juoksee pyörän vierellä 20 kilometrin matkan noin 12-15km/h tuntivauhdilla. Snautserille tuo on aika tiukka vauhti, kun koko koe alunperin on kai kehitetty saksanpaimenkoirien testaamiseksi ja niiden ravivauhtiin sopivaksi mitoitettu. Resko olikin pienin osanottaja ja tuomarimme Reijo Kojo puhutteli sen pikkukoiraksi ja kysyi ennen koetta, että onkos tämmönen pikkukoira ennen juossut kahtakymmentä kilometriä? Minä blondi luulin, että hän puhuu ylipäätään snautsereista, ja vastasin, että ”nooo en mie tiiä” ja siitähän tuomari huvittui, kysyi että eikö tämä ole sinun koirasi vai miten niin et tiedä? 😀 Minä siinä änkytin että hupsista joo, siis ei ole tämä nimenomainen koira juossut tuollaista matkaa ennen, mutta jospa tämän illan jälkeen voisin sanoa että on juossut. Ja niin se poika kuulkaa pisteli menemään 20 kilometrin verran sellaista liitoravia ja välillä laukkaakin, ettei oo ennen nähty. Juoksuosuuden jälkeen oli lyhyt tottis, joka sisälsi meidän tapauksessa vaan seuraamista ja täyskäännöksen. Tuomarin sanoin Resko oli 20 kilometriä juostuaankin vielä ”täysissä sielun ja ruumiin voimissa” ja sen kyllä allekirjoitan, hyppi niin törkeästi vielä seuruussakin ylöspäin kieli poskella, intopinkeänä, suorastaan rasittavuuden partaalla.. 😀 Ei väsytetä snautseria siis juoksemisella ei. Tietääkseni Resko Niska on ainoa musta snautseri kymmeneen vuoteen, joka Suomessa on tämän kestävyyskokeen suorittanut. Mutta en pistäisi päätäni pantiksi, sen verran hankalaksi oli tehty tuo tulosten hakeminen SPL:n järjestelmistä.

Ja vielä loppukaneetiksi sellainen toteamus, että me asutaan nykyään omassa kodissa! Muutimme viikonloppuna melkein tuplasti edellistä (vuokra)asuntoamme suurempaan rivitalokolmioon, joka on kyllä monelta kantilta katsottuna aivan unelmakoti tällaiselle koiraharrastajalle. Olo on vieläkin vähän epäuskoinen, että niinkö tämä voi edes olla totta. Muutimme ”metsän keskeltä” järven rantaan, tästä on alle viisi kilometriä Oulun keskustaan ja silti tämä nimenomainen asuinalue on ihanan rauhallinen ja luonnon ympäröimä. Me kyllä tykätään. Koirat ovat ottaneet muuton tosi kivasti tälläkin kertaa ja yksinolotkin menevät ihan mukavasti ilman turhia huuteluita. Eilen ensimmäisenä arkiaamuna oli ensimmäiset pari tuntia haukuttu Reskon toimesta vahtihaukkuja, mutta latasin sitten Digital Dogsitterin kokeiluversion ja äänitin siihen ääniviestiksi sellaiset terveiset, että jos Resko alkaa haukkua niin läppärini sitten muistuttaa Reskoa pitämään suunsa supussa. Ja se on nyt ainakin parina päivänä toiminut aivan ihmeellisen hyvin, eilen oli Resko haukahtanut päivällä neljä kertaa neljän ja puolen tunnin aikana ja tänään aamulla yhden kerran. En siis vielä uskalla huokaista helpotuksesta, mutta aika hyvältä näyttää ja Reskonkin tapauksessa kyse ”onneksi” on vahtimisesta, eikä niinkään yksinolon vakavammista ongelmista kuten vaikka eroahdistuksesta. Toki se on vielä herkillä muuton myötä ja varmaan ottaa aikansa kun se oppii tämän ympäristön normaalit äänet ja sen, etteivät ne kaikki vaadi snautserin toimesta toimenpiteitä.

44542382_507522479754541_5817836853584283050_n43913096_102396834064821_1690007470320660720_n